Tarve ratkaisee ja kohtuus pitää priorisoida.



Kaija Holli 25.4.2022
(3.3.2015)



Julkisella sektorilla on mennyt liian hyvin liian kauan. Uusia asioita on voitu ottaa käyttöön rajattomasti, ilman että toimimattomia osia olisi tarvinnut purkaa tai tarpeettomia karsia. Talouden asettamia rajoitteita ei ole hyväksytty silloin kun on ollut kyse terveydestä. Pienikin epäily siitä, että jokin hoito jätettäisiin antamatta siksi, että se on liian kallis on aiheuttanut tunteen epäoikeudenmukaisuudesta. Kustannuksia ei myöskään ole saanut tulla itselle maksettavaksi, vaan yhteiskunnan on kuulunut huolehtia niistä. Surutta olemme maksaneet 600 euroa auton huollosta, mutta jos sama summa olisi pitänyt sijoittaa omaan terveystarkastukseen on se tuntunut kohtuuttomalta.
 

Terveydenhuollon kustannuksilla on kuitenkin rajansa. Priorisointia on tehtävä. Viime aikoina käyty keskustelu siitä, pitäisikö itseaiheutetut sairaudet jättää hoitamatta on käsittämätöntä. Sairauksien syiden etsiminen on tärkeää ennaltaehkäisyn kannalta, mutta syyllisten etsiminen ja rankaiseminen hoitamatta jättämisellä johtaa mahdottomuuksiin. Tauteja ei myöskään voida laittaa tärkeysjärjestykseen, eikä ihmisen eri osia tai elimiä voida asettaa arvojärjestykseen, puhumattakaan, että ihmiset taustansa tai sosiaalisen statuksensa vuoksi laitettaisiin erilaiseen asemaan.
 

Hoitoja ja toimenpiteitä mietittäessä tarve on se, joka ratkaisee ja nimenomaan ihmisen hoidon tarve. Ihmisen hyvinvoinnin ja selviytymisen kannalta oleellisen hoidon tarve tulee priorisoida. Hoidon tarpeen lisäksi toinen priorisoitava asia on kohtuus. Kohtuullisuus on mahdollista määrittää, vaikka tänä päivänä tuntuukin siltä, että kohtuullisuus ja muiden tarvitsijoiden huomioon ottaminen näyttää olevan hukassa. On turha moittia terveydenhuollon asiantuntijoita, että he eivät osaa priorisoida, jos väestön vaatimukset ovat kohtuuttomia ja toisaalta on turha moittia väestöä, jos terveydenhuollon asiantuntijat ruokkivat käsitystä, että mikä tahansa on mahdollista ja että kaikkea voi vaatia. 
 

Jos terveydenhuollosta poistettaisiin kaikki turhat ja tehottomat hoidot ja toimenpiteet, meillä olisi riittävästi resursseja hoitaa kaikki tarpeellinen ja kohtuullinen. Jos terveydenhuoltosysteemistä raivattaisiin pois päällekkäisyydet, turhat jäykkyydet kirjaamisista ja hallinnoinnista ja keskityttäisiin ihmiseen, hoitoketjujen toimivuuteen ja hoidon laadun parantamiseen riittäisivät nykyresurssit vallan mainiosti. Jos tämän lisäksi ihmiset ottaisivat enemmän vastuuta omasta terveydestään ja olisivat kohtuullisia vaatimuksissaan julkisen terveydenhuollon suhteen voitaisiin pärjätä vähemmälläkin. Tämä ei tarkoita, että kehitystä pitäisi jarruttaa ja uusien asioiden tutkimista vähentää, vaan päinvastoin. Uusien tehokkaampien ja haitattomampien hoitojen ja toimenpiteiden tutkiminen ja testaaminen on tarpeen, mutta niiden tuloksilta edellytetään entistä luotettavampaa näyttöä ja käyttöönotolta entistä tarkempaa harkintaa.

Hoidon tarve ratkaisee, kohtuus pitää priorisoida ja ihmistä pitää hoitaa.

Olen itseni kanssa edelleen samaa mieltä kuin tuossa 7 vuotta sitten kirjoittamassani blogissa.


Kaija Holli